(Julkaistu Lapin Kansan Alakerta-palstalla 9.8.2009)

ILO:n heimo- ja alkuperäiskansasopimuksen ensimmäisen artiklan mukaan alkuperäiskansalla tarkoitetaan itsenäisissä maissa asuvia kansoja, jotka polveutuvat  tiettyä aluetta ennen kolonisaatiota tai valtion perustamista asuttaneesta väestöstä ja jotka ovat säilyttäneet ainakin osan omista sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista instituutioistaan. Erona esimerkiksi heimokansoihin, alkuperäiskansaksi luetaan ryhmät, jotka aktiivisesti haluavat ja pyrkivät jatkamaan heidän omien kulttuuristen ja sosiaalisten identiteettien ja instituutioiden olemassaoloa.

ILO-sopimuksen määritelmää täydentää ns. YK:n Cobo-raportin (YK:n erikoisraportoija José Martinez Cobon laatima alkuperäiskansojen syrjintää koskeva selvitys, 1986) alkuperäiskansa-määritelmä, jonka mukaan alkuperäiskansoja ovat ne yhteisöt ja kansat joilla on edelleen jatkuva historiallinen yhteys kolonisaatiota edeltäviin yhteiskuntiin jotka kehittyivät heidän asuttamillaan maa-alueilla ja jotka pitävät itseään selvästi erillisenä muista nykyään alueella vallitsevan yhteiskunnan osista. Tämän lisäksi alkuperäiskansat ovat nyky-yhteiskunnassa ei-hallitsevassa asemassa ja tietoisesti pyrkivät säilyttämään, kehittämään ja siirtämään tuleville sukupolville heidän esivanhemmiltaan perityt maa-alueet sekä heidän etnisen identiteettinsä joka muodostaa heidän olemassaolonsa yhtenäisenä kansana ja joka on sopusoinnussa heidän omien kulttuuristen käytänteiden, sosiaalisten instituutioiden ja oikeusjärjestelmien kanssa. Cobo-raportin mukaan alkuperäiskansaan kuuluva yksilö on henkilö, joka kuuluu yllämääriteltyyn alkuperäiskansaan itseidentifikaation kautta (ryhmätietoisuus) ja jonka kyseinen ryhmä tunnustaa ja hyväksyy jäsenekseen (ryhmähyväksyntä).

Professori Erica-Irene Daes, YK:n erikoisraportoija ja alkuperäiskansojen työryhmän pitkäaikainen puheenjohtaja on yksi monista, joka on paneutunut alkuperäiskansa-määritelmään liittyviin kysymyksiin. Hän on pohtinut muun muassa vähemmistön ja alkuperäiskansan välisiä eroja ja usein esilletuotua alisteisen aseman vaatimusta. Sekä vähemmistöjen että alkuperäiskansojen määritelmien osana on usein ryhmän alisteinen asema vallitsevaan yhteiskuntaan nähden (nimenomaan ryhmänä). Jotta voitaisiin päättää onko kyseessä alisteisessa asemassa oleva ryhmä, on ensin selvitettävä minkälaisesta ryhmästä on kyse. Daes mainitsee esimerkkinä afrikaanerit (tai buurit eli Etelä-Afrikan valkoiset), jotka apartheidin loputtua ilmestyivät YK:n alkuperäiskansojen työryhmän kokoukseen väittäen olevansa alkuperäiskansa. Jos afrikaanerit väittävät että heillä on erityiset oikeudet maahan ja itsehallintoon, Daesin mukaan on ensin selvitettävä onko heidän väitteensä alkuperäiskansa-statuksesta oikeutettu. Väite, että afrikaanereilta puuttuvat erityiset oikeudet maahan ei voi olla tekijä, jonka pohjalta voidaan päättää ovatko he alkuperäiskansa vai ei, sillä se perustuisi itseään toistavaan kehälogiikkaan.

Tietyn alueen varhaisempi tai aiempi asuttaminen on yleensä keskeinen alkuperäiskansamäärittelyissä. Se ei kuitenkaan auta määrittelemään alkuperäiskansaa kaikissa tilanteissa, joissa sekä valtaväestöön kuuluvat että ei-hallitsevassa asemassa olevat ryhmät voivat viitata alueen asuttamiseen ennen kolonisaatiota tai valtion perustamista. Tällaisissa tilanteissa alkuperäiskansamääritelmän muut indikaattorit kuten alisteinen asema sekä kulttuurinen omaperäisyys nousevat erottaviksi tekijöiksi.

Muita usein mainittuja alkuperäiskansan keskeisiä piirteitä ovat perinteisiin pohjautuva kulttuuri sekä historiallinen autonomia. Toisin sanoen alkuperäiskansat ovat kansoja, jotka ovat historian aikana menettäneet oman, heillä ennen valtioiden perustamista olleen paikallisen itsehallintonsa ja siihen liittyvät instituutiot.

Kansainvälisen oikeuden professori Patrick Thornberry erottaa alkuperäiskansa-määritelmään liittyvät yleisesti hyväksytyt vaatimukset (itse-identifikaatio, historiallinen yhteys tiettyyn alueeseen, kulttuurinen haavoittuvuus, halu säilyttää omaperäinen identiteetti) alkuperäiskansoihin usein liitetyistä indikaattoreista. Niin sanottuihin vahvoihin indikaattoreihin lukeutuvat ei-hallitseva poliittinen asema, erityinen maasuhde, historiallinen jatkuvuus. Muihin indikaattoreihin lukeutuu mm. muusta väestöstä poikkeava lainsäädännöllinen tai hallinnollinen kohtelu. Toisaalta Thornberry huomauttaa, että alkuperäiskansojen käsitteen muodostamisessa ei voi olla kyse pelkästä piirteiden kuvailemisesta. Kyse siitä ketkä ovat alkuperäiskansa liittyy laajempiin eettisiin, oikeudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin etenkin ihmisoikeuksista ja niiden toteutumisesta.

Vaikka alkuperäiskansoihin kuuluvat henkilöt saattavat nauttia samoista yksilöille kuuluvista oikeuksista kuin valtion muut kansalaiset, heidän oikeutensa kansana eivät ole toteutuneet – oikeudet joita valtaväestöön kuuluvat henkilöt pitävät usein itsestäänselvyyksinä (esim. oikeus äidinkieliseen opetukseen ja sosiaalipalveluihin, oikeus omiin instituutioihin). YK:n yleiskokous, Suomi mukaan lukien, hyväksyi syyskuussa 2007 Alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen nimenomaan korjatakseen tämän tilanteen. Julistus ei luo uusia oikeuksia, vaan pyrkii varmistamaan että yleismaailmalliset, jo olemassaolevat ihmisoikeudet toteutuvat myös alkuperäiskansojen kohdalla.

Suomessa saamelaiset on tunnustettu perustuslaissa alkuperäiskansaksi. Lapissa itseään lappalaisiksi (saamelaisista aiemmin käytetty nimitys) kutsuva ryhmä on myös toistakymmentä vuotta väittänyt olevansa alkuperäiskansa – usein väittäen olevansa ainoa oikea alkuperäiskansa Suomessa.

Vuosien aikana on kättä väännetty erityisesti siitä, ketkä ovat asuneet saamelaisalueella ensin. Tämä on tärkeä osa alkuperäiskansamääritelmää, muttei ainoa. Kuten yllä tulee esiin, tilanteissa joissa sekä valtaväestöön kuuluvat että ei-hallitsevassa asemassa olevat ryhmät voivat viitata alueen asuttamiseen ennen kolonisaatiota tai valtion perustamista, alkuperäiskansamääritelmän muut indikaattorit kuten alisteinen asema sekä kulttuurinen omaperäisyys nousevat erottaviksi tekijöiksi.

Jos on todella tarpeen pohtia ns. lappalaisten alkuperäiskansa-statusta koskevan väitteen oikeutusta, on huomioitava alkuperäiskansamääritelmän muitakin tekijöitä. Esimerkiksi mikä on ns. lappalaisten omaleimainen kulttuuri ja identiteetti ja kuinka he tähän mennessä ovat osoittaneet halua ja pyrkimystä pitämään yllä ja säilyttämään niitä tuleville sukupolville? Mikä on heihin kohdistuva syrjinnän ja alistamisen historia ja perintö? Miten heidän alisteinen asemansa tulee esille nykypäivänä?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s